keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Avokadon syysseikkailut

Päätin kasvattaa avokadon. Muistaakseni koska olin juuri syönyt avokadoa ja sitten se kivi jäi jäljelle ja sillä hetkellä kuvittelin pystyväni kasvattamaan sen kasviksi asti. Ja tämä kaikki siis on tapahtunut sen jälkeen kun yritin kasvattaa ananasta ja se päättyi mätänemiseen ja pahaan mieleen.

Joten katsoin internetistä ohjeet, koska internetissä on ohjeet kaikkeen. Kuorin kiveäni vähän, tökkäsin siihen kolme tikkarintikusta veistettyä tulikeppiä ja laitoin lillumaan vesilasiin. Sitten se siellä lillui. Ja jostain syystä teki juuri niin kuin internet sanoikin sen tekevän. Kivi halkesi ja se kasvatti itselleen söpön pienen juurihännän. Sitten häntä kasvoi niin, että avokado piti siirtää korkeampaan lasiin. Sitten se alkoi itää. Ja nyt se näyttää vähän vesilasiin säilötyltä avaruusoliolta.


En muista kauanko lisäsin lasiin vettä pidin kiven puoliksi vedessä. Kuukauden? Kaksi? Enemmän? Mutta nyt tuli aika siirtyä seuraavaan kohtaan: istuttamiseen.


Joten hain metsästä maata, koska en vaivautunut avokadoni, joka muuten nimesin tässä vaiheessa Antiksi, takia ostamaan oikeaa multaa. Otin niin läheltä kukkaistutusta kun kehtasin, joten voi olla, että Antti selviää tästä koitoksesta. Sitten istutin se ja kastelin lämpimällä vedellä. Aikeenani oli hämätä Antii luulemaan sitä lempeäksi kesäsateeksi ja innostua kasvamaan.


Internet sanoo, että Antti pitää nyt laittaa aurinkoisella paikalle kasvamaan, koska avokadot tykkäävät auringosta. Niinpä niin. Eiköhän tämä sitten ollut tässä. Voi olla, että Antti jäi kesäavokadoksi.



  

maanantai 22. syyskuuta 2014

Lainaan ja luen ja palautan

Taas olen ravannut kirjastossa. Palauttanut ja lainannut jotain joka päivä. Hyppinyt automaatilta toiselle.


Kun olin päättänyt tahtoa lukea lisää Frida kahlosta, luin lisää. Elämänkerran tällä kertaa. Kaikki Fridasta on aina niin traagista ja kiehtovaa ja mahtavaa.


Viimeisintä (viimeistä?) Tiffany Särkystäkään en ollut jostain syystä saanut luettua, vaikka se on ollut aiemminkin jo mulla kotona. Mutta nyt luin. Ihan hyvähän Keskiyö ylläni oli, mutta ei niin hyvä kun edellinen, Talventakoja. Nyt vain toivoisin, että herra Pratchett pysyisi kirjoituskykyisenä ja kirjoittaisi lisää Muori Säävirkusta, Nanny Auvomielestä, Magratista ja Agneksesta.



Jos ei ole vielä käynyt selväksi, pidän sarjamurhaajista. Oikeista ja keksityistä. Viiltäjä-Jack on mielestäni vähän molempia, koska kiinniottamattomana hänelle on voitu keksiä vaikka kuinka monia henkilöllisyyksiä. Cornwellin kirjan luin ehkä kolmatta kertaa. Vaikka ei olisikaan samaa mieltä siitä kuka Viiltäjä-Jack oli se ei haittaa. Kirja on hyvin kirjoitettu, yksityiskohtainen ja mielenkiintoinen. Enkä siis sano, etten olisi samaa mieltä, mutten sano, että olisin. En sano mitään. Muuta kun, että pidän Viiltäjä-Jacistä. En kannusta kenenkään murhaamista tietenkään, mutta jos niin pitää tehdä, arvostan tyyppejä jotka tekevät sen mielenkiintoisesti ja hyvin. Ammattiylpeys.


Kuulun juuri niihin ihmisiin, jotaka eivät ole lukeneet Game of Thronesia, mutta ovat katsoneet sarjaa. Mutta päätin korjata tilanteen ja tarttua tiiliskiviin. Suunnitelmani itseasiassa on lukea kolme ekaa kirjaa, katsoa kolme ekaa tuotantokautta uudestaan (koska olen katsonut ne vain kerran silloin kun jo aikaa sitten tulivat) ja sitten lukea neloskirja JA vasta sitten katsoa neljäs tuotantokausi, jota en vielä ole aloittanut. Mikä suunitelma. Eka kirja oli ihan hyvä, pidin siitä. Mutta siinä missä kansi sanoi "So vivid that you'll be hooked within a few pages", en ollut. Kesti useamman luvun ajan, että innostuin todella. Aluksi olin vähän epäilevä saanko ekaa  kirjaa edes loppuun.


Lisää Westerosia. Tämä jatkuu ikuisesti. Ikuisesti!


Tarkoitukseni oli lukea kaikki kirjat englanniksi, koska aloitin niin, mutta kun tarve kolmannelle kirjalle tuli, kirjastossa oli valmiina suomennettu versio, kun taas alkuperäistä olisi pitänyt odottaa. Joten päätin jatkaa/lukea välissä (näkee sitten millä kielellä seuraava on kirjoitettu) suomeksi. Enkä nyt ole varma kannattiko se. Koska osa hahmojen nimistä on suomennettu ja nyt piti opetella uudestaan kuka on kuka ja jos joku tietää mitään GoTista, niin siinä on jotain miljoona hahmoa. Lisäksi jotkut termit vaan kuulostavan jotenkin noloilta, kuten vaikka hurjasusi. Hurjasusi. Se kuulostaa typerältä.
Lisäksi olen huomannut, että koska tiedän vielä tämän kolmannen kirjan tarinan (mikäli voimme olla samaa mieltä siitä, että yksi kirja on yksi tuotanotokausi), kiirehdin lukemisen kanssa. Tiedän, tiedän, se on tulossa ja se, koska se tullee. Enkä voi jotenkin lopettaa sitä. Toivon vaan, että saan tuon kolmannen  kirjan loppuun (koska en oikeasti ole vielä lukenut sitä loppuun. Olen kakkosniteen puolenvälin yli kyllä jo mennyt, mutta silti.) ja tarinan niin sanottua nollattua. Koska neljännen kirjan tapahtumia en ole vielä katsonut sarjamuodossa, se on ihan uutta asiaa. Ja niin aion jatkaa. Kirja ennen tuotantokautta.
Mutta tunnen myös vähän uupumusta tämän GoT-vuoren edessä. En ole edes tarkastanut montako kirjaa sarjassa on tällä hetkellä. Viisi? Vai peräti kuusi? No ainakin kaksi tiileskiveä on vielä edessä ja varmaan niitä tulee lisää niin kauan kun henki Georgessa pihisee, joten pelkään, että vaikka jossain vaiheessa toki (tänä vuonna jo, ei hätää Heini) saan sarjan kiinni, mutta se ei lopu vielä aikoihin.

Tuntuu, että olisi lukenut paljon vähemmän viimeaikoina kun yleensä, mutta luulen, että tuo Game of Thronesin kanssa painiminen vaan saa mut kuvittelemaan niin.



  

lauantai 20. syyskuuta 2014

Omenapiirakka-drinkki

Parvekkeella tarkenee kun lasit ovat kiinni. Siellä on hyvä lukea kirjaa ja kääriytyä vilttiin. Ja nauttia omenapiirakkaa. Drinkin muodossa.


Omenapiirakka-drinkki

Omenamehu
Fireball AKA kaneliviskiä

Juttu menee kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: Lämmitä omenamehu ja lisää sitten Fireball. Valmis! Se missä suhteessa niitä lisäät, on oma asiasi. Omasta mielestäni mukilliseen mehua riittää yksi kunnon liraus Fireballia. Tarjoillaan tietysti kivasta lasista. Jos kotoa löytyy kanelitanko, koristele ihmeessä sillä.


Omenapiirakkamaisuutta voisi ehkä korostaa lirauttamallalla joukkoon vähän vaniljavodkaa (jos sellaista sattuisi olemaan kotona). Ja jos oltaisiin Ameriikan ihmemaassa jossa vodkaa saa mitä makua vaan, lirauttaisin Fireballia ja kakun makuista vodkaa (olen nähnyt sitä!).

Niin, että jos joku on menossa Ameriikkaan, niin mulle voi tuoda kakkuvodkaa ja hattaravodkaa, kiitos.



  

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

American Horror Story

Uusi kausi alkaa! Jee! Ihan pian! Olen niin innoissani! Ja myös peloissani, koska se on pelottava sarja. Mutta ennemmän innoissani!

En voi tästä eteenpäin luvata olevani spoilaamatta jo katsottuja tuotantokausia.

On niin monta syytä tykätä AHSsta. Erityisesti tykkään siitä, että jokainen tuotantokausi on oma tarinansa. On mukavaa, kun käsikirjoittavat ovat saaneet kirjoittaa tarinalle alun ja keskikohdan ja lopun. Tarinaa ei ole jouduttu levittämään liian ohuelti, jotta saadaan vielä puserrettua tuotantokausi tai toinen samoille hahmoille ja tapahtumille (Niin juuri How I Met Your Mother, puhun sinusta). Tarinalla on selkeä kaari ja kun tietää, että se kestää vain yhden tuotantokauden, se ei jää ikinä kesken, eikä sarjaa voida vaikka lopettaa kesken tarinan. Aina on loppu. Se on hyvä. Lisäksi samat näyttelijät saavat antaa elämän aina vain uusille hahmoille. Siitäkin tykkään. Ja vaikka pelkäänkin kauhujuttuja, tykkään niistä myös. Tykkään kummitustaloista, vanhoista mielisairaaloista, noidista ja karnevaaleista. Ja mikä sattuma, juuri niistä AHS kertoo.


Nyt täytyy tunnustaa, että ensimmäinen kausi, tai sen ensimmäiset jaksot eivät heti innostaneet. Nykyaikaan sijoittunut tarina uuteen taloon muuttaneesta perheestä ei täysin vienyt mukanaan. Vähän myöhemmin sitten kokeilin uudestaan. Ja kun kaikki jaksot olivat netissä katsottavina, katsoin ne tietysti niin putkeen kun oli mahdollista. Ja kävi ilmi kaikkea mahtavaa. Kuten, että kaikki talossa ikinä kuolleet aina rakennuttajista asti, asuivat siellä edelleen. Ja päästiin tutustumaan heihin tarkemmin ja siihen miten he talossa kuolivat. Ja kun Elizabeth Short, eli Musta Dahlia, tuli mukaan sarjaan, tiesin heti kuka oli kyseessä, koska kyseessä on kuitenkin kuuluisa murha.


Sitten alkoi toinen kausi, ja nykypäivän kummitustalosta siirryttiinkin kuusikymmentäluvulle ja nunnien pyörittämään mielisairaalaan. Ja se vasta mahtavaa olikin. Siellä oli sarjamurhaaja, ja Lovejoy joka esitti jolupukkimurhaajaa. Ja koska katollinen kirkko oli mukana jutussa, tietysti siellä oli myös Saatana. Ja avaruusolioita ja Anne Frank. Siinä kaudella kyllä tapahtui. Ja sitten se kaikista ilkein nunna tietysti itse joutui potilaaksi ja jotenkin sympatiamme siirtyivät hänelle. Ja tietysti kun kyseessä oli pelottava mielisairaala, siellä tehtiin potilaille kaikkia inhoja kokeita.


Kolmannella kaudella hypättiin taas tähän päivään ja New Orleansin noitapiiriin. Ja siellä tietysti kinattiin paikallisen woodooyhteisön kanssa. Kathy Bates joka oli pahemman luokan rasisti ja sadisti ja ollut haudattuna viimeiset 130 vuotta, itki kuin pikkutyttö kun kävi ilmi, että Barak Obama oli presidentti. Ihmisiä tapettiin koko ajan, ja herätettiin taioilla henkiin samaan tahtiin. Siellä oli Minotaurus, noitien metsästäjiä ja tietysti rovioita.


Mielestäni kakkoskausi oli parempi kuin ykköskausi ja kolmoskausi yhtä hyvä kuin kakkoskausi. Joten odotan paljon neloskaudelta, joka tapahtuu 50-luvun karnevaalissa ja kantaa nimeä Freak Show. Odotan todella innolla sitä miten Kathy Bates on parrakas nainen, miten Sarah Paulsonilla on kaksi päätä ja sitä kun Jessica Lange puhuu saksaa. Muutama viikko enään. En malttaisi odottaa.

       Klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik

Sitten tietysti toivon, että ne ovat jo alkaneet miettimään vitoskautta. Ehdotan jotain natseihin liittyvää. Tai jotain suljettua kyläyhteisöä.



 

tiistai 16. syyskuuta 2014

Syksyiset porkkana-pellavasämpylät

Pyydettiin, että leipoisin sämpylöitä, joten leivoin.


Porkkana-pellavasämpylät (24 kpl)

7 dl lämmintä vettä
7 pientä porkkanaa
4 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoa
n.10 dl vehnäjauhoa
2 kourallista pellavansieneniä
1 rkl kuminansiemeniä
1 rkl suolaa
1.5 pussia kuivahiivaa

Raasta porkkanat kulhoon. Lisää lämmin vesi, kuivahiiva (ole välittämättä siitä, että se pitäisi muka lisätä kuiva-aineisiin. Koska tekeekö joku muka niin? Ikinä en ole tehnyt ja aina on toiminut ilmankin), suola ja kuminan- ja pellavansiemenet (lisää vapaasti muitakin siemeniä jos niitä löytyy kotoa. Auringonkukan, hampun ja kurpitsan. Erityisesti kurpitsan.)
Lisää vähitellen ruisjauho ja kaurahiutaleet ja viimeisenä vehnäjauho. Vaivaa taikinaa ja laita sitten kohoamaan liinan alle, vedottomaan paikkaan. Kuten uuniin tai mikroon.

Kohota 30 minuuttia. Vaivaa vähän, jaa taikina ja pyörittele sämpylöiksi. Peita liinalla ja anna kohota parikymmentä minuuttia. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. Normaalisämpylöillä vähempikin riittäisi, mutta porkkanan takia taikina tarvitsee vähän enemmän aikaa uunissa.


Jos et voi vastustaa tuoreita sämpylöitä ja syöt niitä heti monta, voit saada vatsasi kipeäksi.



  

lauantai 13. syyskuuta 2014

Viininurkka: Gwynt Y Ddraig (ja thinking outside the box)

Laatikon ulkopuolelta ajattelua siksi, että kyseessä ei ole viini lainkaan. Vaan siideri. Ja jos joku ei tiennyt, niin siideri ei ole yhtään sama asia kun viini. Mutta join tätä eilen saunajuomana ja innostuin siitä todella ja lisäksi olen huikeasti pätevämpi arvostelemaan siideriä kun viiniä.


Gwynt Y Ddraig, eli The Dragon's Breath, tulee Walesista, tuosta D-, ja W-kirjainten luvatusta maasta. Se on ihanaa kullankeltaista omenanektaria joka on kypsytetty tammitynnyreissä (kuten Pommac ja kaikki muukin hyvä). Se maistuu kypsältä ja hyvällä tavalla mädältä, niin kuin Magners, mutta enemmän. Se maistuu pyöreältä ja pehmeältä, tasaiselta hyvällä tapaa. Se oli ihanaa. Olen vieläkin innoissani.

Tiedättehän miten syksyyn tarvitsee vahvempaa siideriä kun kesää. En tarkoita voltteja vaan makua, joskin tämä lohikäärmenektari sisältää niitä 7%. Sellaista vahvaa mehumaista ja kellarissa mädäntyneen makuista siideriä, jota voisi ajatella myös tarjoilevansa kuumennettuna ja kanelitangolla mautettuna (mmmm...). Tämä on juuri sellaista. Syksyistä, kypsää lohikäärmeturvasiideriä. Siideriä jota kuuluu nauttia kun harmittaa tai kun on kylmä ja kaikki muuttuu paremmaksi. Tulee kultainen olo, niin kuin lohikääme hönkisi päällesi. Se oli runollista. Ja kertoo juuri mitä ajattelen tästä siideristä.


Ostin Alkon viimeisen pullon. Toivottavasti ne täyttävät hyllynsä pian. Lisäksi join siiderin ennen kun otin siitä kuvia. Koska siinä lohikäärme-euforiassa en ehtinyt ajattelemaan siideriäni pidemmälle.



  

perjantai 12. syyskuuta 2014

Syksyn ensimmäiset

Syksy on alkanut. Se on lempivuodenaikani.

Bongasin ensimmäiset kärpässienet. Ne ovat lempisieniäni.
Jos niistä tykkää, niitä pitää kuvata paljon.
Syötiin sponttaaneja iltapalalättyjä.
Parvekelasit piti sulkea, mutta vastapainoksi sai alkaa polttamaan kynttilöitä.
Ukulele-tuntini alkoivat. Osaan soittaa Kanootin kapean ja Für Elisen.
Paljasjalkaisen kesän jälkeen varpaat kaipaavat jo lisälämpöä.
Käytiin katsomassa taloja siltä varalta, että voitetaan 60 miljoonaa Euro Jackpotissa.
Meidän pihan vaahtera on vielä vihreä, mutta hautausmaalla jo tiputtaa värikkäitä lehtiään.

Toivottavasti syksy on kärpässieninen, punalehtinen ja vähäsateinen.



 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Viininurkka: Korbel (ja väärässä oleva Kalifornia)


Pullo sanoo, että tämä olisi yksi Kalifornian suosituin kuohuviini.
Heini sanoo, että tämä ei ollut kovin hyvä kuohuviini.


Miten tällainen kuohari voi olla yksi Kalifornian suosituin? Kuka on väärässä? Minä? Pullo? Vai ehkä Kalifornia?

Mutta ei ollut hyvää kuplivaa tämä. Se oli jotenkin kitkerän kuivaa ja pistävän makuista. Eikä kuvaakaan meinannut saada otettua, kun parvekkeella oli pimeää ja salama ei meinannut löytyä. Se löytyi lopulta pussista makuuhuoneesta. Ja koska sen paikka on lasikulhossa työhuoneessa, sen sijainti oli siis täysin väärä.

Parempaa kuohuvaa ensi kerralla! Paremmat kuvausolosuhteet ensi kerralla! Parempi Kalifornia ensi kerralla!



  

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kesän viimeiset

Kesä tuli. Kesä meni. Tein juttuja.

Löysin täydellisen kukkakedon, mutta koska se oli keskellä asuntomessualuetta, pidättäydyin tekemästä seppelettä.
Söin mansikoita.
Näin oudon patsaan, enkä tiennyt heittääkö nainen lasta ilmaan, vai tippuuko lapsi sieltä.
Se on pihlaja.
Se on vaahtera.
Kävin katsomassa Maleficentin kukkamekossa.
Join viiniä parvekkeella.
Tein herkkuleivän pähkinävoista ja viinimarjoista.
Lauloin juhannuskokolla.
Käyttäkää aurinkovoidetta!
Menin keräämään kirsikoita, mutta ne olivat pahoja :(
Kyltti!

Hei hei, kesä!