sunnuntai 31. elokuuta 2014

Jonesin monet kasvot

Ei pidä luulla, että orastava ukuleleharrastukseni olisi tullut Criminal Casen tielle. Ehei. Ratkaistuani viimeisen murhan historiallisessa keskustassa (murha-aseena cupcake) siirryin yliopistoalueelle. En varsinaisesti ollut siitä mielissäni, koska tykkäsin historiallisesta keskustasta. Tykkäsin ratkaista rikoksia kartanoissa, teattereissa ja museoissa. Tykkäsin kummituksista ja hautausmaista. Mutta ei siellä yliopistoalueellakaan niin kamalaa ole ollut.

Sielläkin on ollut kirjastoja ja mielenkiintoisia tyyppejä. Ninjahamsteri, piraijoita, sarjakuvamessut, hipstereitä ja sarjamurhaajakin! Olen niin odottanut sarjamurhaajaa.

Ja Jones on näyttänyt kaikki kasvonsa, vihreät, siniset, vaaleansiniset ja sini-oranssit.


Nyt olen jo viimeisessä jutussa ja pääsen sitten siirtymään Maple Hightsiin, joka on ilmeisesti joku rikkaiden asuinalue. Toivottavasti sielläkin on sarjamurhaaja.



  

maanantai 25. elokuuta 2014

Minä ja Layla

Minä ja Layla olemme valmiita. Niin Layla, ukuleleni. Jolle en keksinyt nimeä ja avoke ehdotti Laylaa, johon sanoin muistaakseni "ei, ihan tyhmä", mutta ilmeisesti ukulele tykkäsi siitä, koska jostain syystä olen alkanut ajattelemaan sitä Laylana. Joten minkäs sille voi. Nimetty mikä nimetty.

Olemme nyt valmiita kurssille. Minä olen harjoitellut etukäteen sointuja (joista muistan ainoastaan yhden) ja Layla hommasi itselleen uuden kuljetuspussin. Ja kun sanon "Layla hommasi" tarkoitan "Heini teki".


En rasita teitä sillä varmasti mielenkiintoisella tarinalla miten päädyin ajatukseen käyttää materiaalina vanhaa toppatakkia. Onhan se jo valmiiksi topattua kangasta, siinä on hyvä tukeva vetoketju, se on keltainen ja se oli jo kuitenkin kirpparikasassa. Joten saksien alle jouti se. Tarkoitukseni oli tehdä pelkkä yksinkertainen pussukka minne ukulelen sujauttaa, mutta kuten puuhaillessa monesti käy, homma karkasi lapasesta.


Ensin tein eteen taskun, jonne mahtuu sujauttamaan vaikka puhelimen. Tai plektroja. Älkää antako mahdollisesti oikeiden muusiikkiin liittyvien termien hämätä, I have no idea what I'm doing.


Sitten hyödynsin takin neppareita tekemällä lenkin toisen taskun sisään. Avaimensa voi pujottaa lenkistä läpi ja napsauttaa nepparin kiinni, ja sujauttaa avaimet taskuun. Idea ollen, että jos riehut ja heiluttelet ukuleleasi holtittomasti ja avaimesi putoavat taskusta, ne jäävät siihen lenkkiin roikkumaan eivätkä häviä. Ukulelen kapoisen kaulan takia tasku ei ole kyllä kovin iso. Luulen, että homma toimisi paremmin vain yhdellä avaimella. Ja vaikka TARDISkin on pienempi ulkoa kuin sisältä, sekin vie tilaa.


Sitten ehdotettiin, että voisin tehdä niskatyynyn. Muutaman sekunnin olin avaamassa jo suuni ja huomauttamassa, että eihän se ukulele ylety painamaan niskaani vasten, koska on niin pieni. Mutta onneksi tajusin ennen kun ehdin kysyä, että kyse ei ollutkaan minun niskasta, vaan Laylan niskasta. Joten tein sinne topatun niskatyynyn, jossa on vielä taskukin keskellä, jonne voi sujauttaa vaikka kukkaron ja huulirasvan. Lisäksi koko tyyny on kiinni neppareilla, eli sen saa irti äkkiä, jos tulee akuutti tarve vaikka salakuljettaa jotain.


Sivussa on tietysti kahva kuljetusta vasten ja takana kaksi lenkkiä, jonne voi kiinnittää (heti kun joku tekee sellaisen) nipsuilla hihnan, jos tahtoo kantaa ukuleleaan olalla tai selässä.

Joten paitsi, että laukku on tosi hieno, se on myös paljon käytännöllisempi kun mitä siitä suunnittelin tekevänikään. Ja kun sinne mahtuu kännykkä, kukkaro, avaimet ja huulirasva, ei periaatteessa tarvitse erikseen käsilaukkua. Olen suuorastaan ylpeä tuotoksestani.


Se mistä lähdettiin ja mitä jäi jäljelle:


Tänään käytän ehkä viritysmittaria (?) ja saan ehkä itse soittimeni vireeseen.



  

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lievä Ikea pettymys

Äiti luovutti oman Ikea-kataloginsa mulle, koska sille se jaettiin kotiin ja se ei tarvi sitä ja mulle sitä ei jaettu ja tarvitsen sitä. Tai no, varsinaisesti en TARVITSE sitä, mutta tykkään selata sitä ja se on aina sellainen ihana syksyn merkki, tuo Ikea-kataloogi. Tigerin jälkeen se on se kauppa mitä kaipaan eniten, vaikka en viimeisen vuoden aikana olevaan ostanut sieltä varmaan muuta kun syötävää ja lautasliinoja.

Ja kaikkea kivaahan siellä taas tuntui olevan. Mutta kokonaisuuteen olen vähän pettynyt. Missään vaiheessa ei ollut sellaista oloa, että asuisinpa tuolla, tai onpa hauskasti aseteltu huonekalut, tai kiva idea. Ei mitään. Lievä pettymys.


Toivon ensi vuodelle inspiroivampaa katalogia.



  

lauantai 23. elokuuta 2014

Ukulele-ouyey!

Muutaman vuoden olen kohta suunnitellut ukulelen soittoa. Siitäkin huolimatta, että siitä on tullut sellainen hipsterisoitin. Mutta olen valmis katsomaan sellaisen ohi, koska ukulelet ovat niin mahtavia. Kaikki niissä on mahtavaa. Ne ovat söpöjä minikitaroita, niistä tulee mieleen Havaji, leit ja kookoksiin tehdyt drinkit ja niillä voi soitella sellaista letkeää saaritunnelmaista musiikkia. Lisäksi en pidä sitä mitenkään vakavasti otettavana soittimena, joten jos sillä soittaa vähän niin ja näin se ei haittaa, koska se on ukulele ja sen kanssa ei kuulukkaan ottaa juttuja vakavasti. Lisäksi sitä on helppo lähestyä sen selkeän vaarattomuuden takia. Se ei ole pelottava kuten vaikka saksofoni. Kuka alkaa noin vaan soittamaan saksofonia, jos siltä tuntuu? Ei kukaa. Se vaati pohdintaa ja syvää halua tehdä niin, koska saksofonit ovat kalliita ja niissä on paljon vaikeita nippeleitä ja sitä ei varmasti voi opetella soittamaan vaan Youtube-videoita katsomalla. Mutta ukulele, se on juuri sellainen hyvänmielen helppo hassuttelusoitin jota voi soittaa hyvin tai sinne päin ja silti kaikilla on mukavaa. Näin siis ainakin kuvittelen vielä nyt.

Koska ostin ukulelen. Tänään.


Kaikki oikeastaan alkoi muutamia viikkoja sitten kun kansalaisopiston syksykatalogi saapui ja katsottuani millaisia ilmaisluentoja täälläpäin on (Keskiaikaiset vaatteet ja asusteet 2.9. ja Lenin, Stalin ja lapset 1930-luvun neuvostoliittolaisissa koulukuvissa 18.11.), päätin vilkaista järjestettäisiinkö täällä ukulele-kursseja. Ja kävi niin, että siellä, vakavasti otettavien piano- ja kitaratuntejen välissä oli ukulelen alkeet. Ja vaikka olenkin sitä mieltä, että varmasti Youtube olisi ihan hyvä opettaja, ajattelin, että koska en ole ikinä soittanut mitään soitinta, ehkä ne perusteet voisi kuulla joltain sellaiselta ihmiseltä, jolle voi esittää kysymyksiä. Satun asumaan muusikon kanssa, joka kyllä sanoi opettavansa minua jos niin tahdon, mutta päätin, että parisuhteen kannalta on varmaan parempi harjoitella aluksi jonkun muun kun poikaystävän kanssa. Lisäksi tahtoisin ajatella, että voisin tavata ihmisiä siellä kurssilla. Ja varmasti ne ovat ihan mukavia jos kerran tahtovat soittaa ukulelea.

Joten ilmoittauduin kurssille ja ostin ukulelen. Noin vaan. Koska jos en tee sitä nyt, koska sen teen?


Sattumalta löysin itselleni söpön punaisen soittimen (jossa on delffiinejä!!!), vaikka alunperin olikin tarkoitus maalata se itse uudestaan. Todennäköisesti maalaan sen silti uudestaa, mutta nyt sen kanssa ei ole kiire. Tai siis sen kanssa ei ollut kiire kunnes kirjoitin Pinterestin hakukenttää "ukulele" ja näin kaiken tämän...


Mutta säilytyspussihan pitää tehdä heti Toki mukana tuli punainen huitulapussi, mutta kyllähän se itse pitää tehdä.