tiistai 24. kesäkuuta 2014

Avokadot, nuo kurttuiset pikku perkeleet

Tykkään avokadoista. Parhaimmillaan ne maistuvat samaan aikaan raikkailta ja kermaisilta, niiden koostumus on jotenkin ilahduttavan jännittävä, ne ovat kauniin värisiä ja vaikuttavat siltä, että olisivat kasvaneet avaruudessa. Jos teen salaattia ruuaksi, avokadoja pitää olla. Muuten jotain jää puuttumaan.
 

Mutta kyllähän kaikki tietävät, että avokadot ovat hevi-osaston kusipäitä. Ostat itsellesi sitten yhden tai useamman avokadon, niiden syöminen oikeaan aikaan on ihan arpapeliä. Ensin ne ovat liian raakoja ikuisuuden, ja sitten oltuaan noin kaksi tuntia täydellisiä, ne menevät ylikypsiksi.


Ja kaupan "syöntikypsät" avokadot ovat myytti. Jos ne ovat kaupan mukaan kypsiä, ne ovat jo mössöä. Ja sitten ne on vielä pakattu muovirasioihin, jotta niitä ei pääse kunnolla kokoilemaan.

Kyllä, kokeilen hedelmiä kaupassa. Jos olen ostamassa yhtä avokadoa, voin kokeilla ne kaikki läpi. Ja jokainen jonka mielestä se on kamalaa, voi lopettaa tuoreiden hedelmien ja vihannesten ostamisen. En näe mitään syytä miksi mun pitäisi ostaa liian raakoja tai ylikypsiä tuotteita vain koska jonkun mielestä en saa puristella avokadoja kaupassa. Henkilökohtaisesti ainakin pesen hedelmät ja vihannekset kotona, joten mulle on yhden tekevää onko joku muu kokeillut niiden kypsyyttä aikaisemmin.

Joten myös ihmiset jotka eivät anna muiden valita hedelmiään rauhassa ovat ärsyttäviä. Mutta eivät niin ärsyttäviä kun avokadot.

Ja myös tyypit jotka laittavat banaanit niihin kahiseviin pikkumuovipusseihin ovat outoja. Miksi? Banaanithan on jo pakettu ja kytketty kätevästi yhteen.

Klik



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti