Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paikkoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paikkoja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. tammikuuta 2015

Seinäruusut

Ennen joulua pysähdyimme yökyläilemään Sun Ahonlaitaan. Emme menneet sinne joogakurssille tai edes vyöhyketerapiaan. Paljon perinteisemmin kävimme viettämässä aikaa ystävien kanssa, laittamalla yhdessä ruokaa ja saunomaan remontoidussa saunassa.

Kun luovat ihmiset ovat päässeet laittamaan vanhaa koulua, löytyy Ahonlaidasta paljon iloisen värisiä seiniä, seinämaalauksia ja hauskoja asioita niiltä seiniltä. Paljon asioita. Joten aamupalan ja kyläkeinussa keinumisen välissä kävin kuvaamassa niitä. Luikahdin salaa suljettuihinkin huoneisiin.


Oli kiva käydä <3



  

perjantai 12. syyskuuta 2014

Syksyn ensimmäiset

Syksy on alkanut. Se on lempivuodenaikani.

Bongasin ensimmäiset kärpässienet. Ne ovat lempisieniäni.
Jos niistä tykkää, niitä pitää kuvata paljon.
Syötiin sponttaaneja iltapalalättyjä.
Parvekelasit piti sulkea, mutta vastapainoksi sai alkaa polttamaan kynttilöitä.
Ukulele-tuntini alkoivat. Osaan soittaa Kanootin kapean ja Für Elisen.
Paljasjalkaisen kesän jälkeen varpaat kaipaavat jo lisälämpöä.
Käytiin katsomassa taloja siltä varalta, että voitetaan 60 miljoonaa Euro Jackpotissa.
Meidän pihan vaahtera on vielä vihreä, mutta hautausmaalla jo tiputtaa värikkäitä lehtiään.

Toivottavasti syksy on kärpässieninen, punalehtinen ja vähäsateinen.



 

lauantai 6. syyskuuta 2014