Jotain muuta kun Game of Thronesia!!!

Kun kirjastossa ei ollut tarjolla heti neljättä osaa Game of Thronesiin, päätin pitää siitä taukoa. Universumi selvästikin kehotti siihen. Luulen sen olleen hyvä ajatus. Sen sijaan siirryi takaisin oman hyllyn kirjoihin.

Liha tottelee kuria otin hyllystä esiin, koska en tiennyt mitä oikeasti tahtoisin lukea. Se oli hyvä kahden illan farssipaketti.

Lopulta päätin, että se mitä todella tahdoin luken, oli Hannibal. Olen lukenut sen huomattavan monta kertaa jo aiemmin. Tämänkin vuoden puolella muistaakseni. Mutta se johtuu vain siitä, että olen suuri tohtori Lecterin fani. Ja jos ei lasketa sitä, että tarinassa on syödään ihmisiä, syötetään ihmisiä sioille ja mureenoille, ammutaan ihmisiä jalkajousella, viilletään mahoja auki, hirtetään pahoja poliiseja ja sitä rataa, niin kyseesä on rakkaustarina. Kyllä, se on mielipiteeni. Hannibal Lecter, kuuluisa kannibaali ja murhaaja, rakastaa Clarice Starlingia niin paljon, että EI syö tätä. Jos se ei ole rakkautta, niin en tiedä mikä on.
Elokuvana kyseinen kirja päättyy ihan erilailla ja se pöyristyttää joka kerta, mutta onneksi kirjassa Hannibal ja Clarice päätyvät yhteen ja muuttavat Buenos Airesiin. Ihanaa <3.
Ja kyllä, jos tahdon lukea jotain romanttista, luen Hannibalin, vaikka se varmasti on monen mielestä vähintäänkin kyseenalainen valinta.

Kirjaston hyllylläkin tietysti vähän kävin. Kirottu hyppäsi hyllystä eteeni halloweenmaisen kantensa perusteella. Ja olen suuri helvetin ystävä, joten ihan mielelläni luin 13-vuotiaan Maddien seikkailuja siellä. Se oli ihan jees.

Lammasdekkarin jatko-osa, Ihmissutta ken pelkäisi, oli aika monta kuukautta kotona odottamassa, että tartun siihen. Ensimmäinen osa viihdytti valtavasti, joten epäröin tarttua jotko-osaan, koska pelkäsin sen olevan huonompi. Mutta se ei ollut! Ei ollenkaan! Se oli mahtava! Itseasiassa niin mahtava, että luin sen heti perään uudestaan. Kyllä, kaksi kertaa putkeen.
Jo tutuksi käyneet lampaat olivat päässeet Irlannista Euroopanmatkalleen ja tutkivat nyt ihmisusijuttua Ranskassa. Kirja oli jotenkin naiivin ihana. Mutta myös tosi jännittävä. Ilahdutin (tai sitten en) poikaystävää lukemalla lempikohtiani ääneen. Ja sitten kerroin suunnilleen kaikista muista kohdista omin sanoin, koska niin monet kohdat olivat niin mahtavia. Se kun Talvikaritsa päättää ruveta vuoheksi ja kiipeää puuhun. Se kun pieni musta vuohi etsii seikkailua Sir Ritchfieldin selästä. Se kun Närhi pilaa Othellon löytämän lähteen. Kaikki! Lammasdekkarit ovat hyvin neitimarplemaisia, mutta jotenkin vähän pöhkömpiä. Mutta kunnon dekkareita silti. Toivoisin kovasti kirjailijalta lisää tätä.

Iitu, jos luet tätä, niin sun pitää ehdottomasti lukea nämä, ellet sitten ole jo jostain syystä lukenut. Ihmissutta ken pelkäisi on varsinkin supermahtava! Löytyvät myös (ainakin meidän kirjastosta) äänikirjoina.

Sistersin veljeksiä luin tosi pitkään. Aloitin sen, sitten luin toisen kirjan, sitten taas jatkoin, uusi kirja, jatkoin. En tiedä miksi sen lukeminen oli niin työlästä. Luin lukemattomia kirjoja sen aikana. Se oli lainassa mulla puoli vuotta(!) ja uusin sen aina vaan uudestaan, kunnes käytin kaikki uusintamahdollisuuteni sen suhteen ja se oli pakko kahlata loppuun. Kyseessä ei ollut mitenkään huono kirja, mutta jostain syystä sen lukeminen oli jotenkin maailman raskain asia.

Varmasti on käynyt ilmi, että jos pidän jostain kirjasta, luen sen uudestaan. Niin on Onni TMn kohdalla. Maailmaa muuttavan elämäntaito-oppaan kustannus ja maailmanvalloitus tarina on viihdyttävä. Ja hahmot ihania.



   

Lainaan ja luen ja palautan

Taas olen ravannut kirjastossa. Palauttanut ja lainannut jotain joka päivä. Hyppinyt automaatilta toiselle.

Kun olin päättänyt tahtoa lukea lisää Frida kahlosta, luin lisää. Elämänkerran tällä kertaa. Kaikki Fridasta on aina niin traagista ja kiehtovaa ja mahtavaa.

Viimeisintä (viimeistä?) Tiffany Särkystäkään en ollut jostain syystä saanut luettua, vaikka se on ollut aiemminkin jo mulla kotona. Mutta nyt luin. Ihan hyvähän Keskiyö ylläni oli, mutta ei niin hyvä kun edellinen, Talventakoja. Nyt vain toivoisin, että herra Pratchett pysyisi kirjoituskykyisenä ja kirjoittaisi lisää Muori Säävirkusta, Nanny Auvomielestä, Magratista ja Agneksesta.

Jos ei ole vielä käynyt selväksi, pidän sarjamurhaajista. Oikeista ja keksityistä. Viiltäjä-Jack on mielestäni vähän molempia, koska kiinniottamattomana hänelle on voitu keksiä vaikka kuinka monia henkilöllisyyksiä. Cornwellin kirjan luin ehkä kolmatta kertaa. Vaikka ei olisikaan samaa mieltä siitä kuka Viiltäjä-Jack oli se ei haittaa. Kirja on hyvin kirjoitettu, yksityiskohtainen ja mielenkiintoinen. Enkä siis sano, etten olisi samaa mieltä, mutten sano, että olisin. En sano mitään. Muuta kun, että pidän Viiltäjä-Jacistä. En kannusta kenenkään murhaamista tietenkään, mutta jos niin pitää tehdä, arvostan tyyppejä jotka tekevät sen mielenkiintoisesti ja hyvin. Ammattiylpeys.

Kuulun juuri niihin ihmisiin, jotaka eivät ole lukeneet Game of Thronesia, mutta ovat katsoneet sarjaa. Mutta päätin korjata tilanteen ja tarttua tiiliskiviin. Suunnitelmani itseasiassa on lukea kolme ekaa kirjaa, katsoa kolme ekaa tuotantokautta uudestaan (koska olen katsonut ne vain kerran silloin kun jo aikaa sitten tulivat) ja sitten lukea neloskirja JA vasta sitten katsoa neljäs tuotantokausi, jota en vielä ole aloittanut. Mikä suunitelma. Eka kirja oli ihan hyvä, pidin siitä. Mutta siinä missä kansi sanoi "So vivid that you'll be hooked within a few pages", en ollut. Kesti useamman luvun ajan, että innostuin todella. Aluksi olin vähän epäilevä saanko ekaa  kirjaa edes loppuun.

Lisää Westerosia. Tämä jatkuu ikuisesti. Ikuisesti!

Tarkoitukseni oli lukea kaikki kirjat englanniksi, koska aloitin niin, mutta kun tarve kolmannelle kirjalle tuli, kirjastossa oli valmiina suomennettu versio, kun taas alkuperäistä olisi pitänyt odottaa. Joten päätin jatkaa/lukea välissä (näkee sitten millä kielellä seuraava on kirjoitettu) suomeksi. Enkä nyt ole varma kannattiko se. Koska osa hahmojen nimistä on suomennettu ja nyt piti opetella uudestaan kuka on kuka ja jos joku tietää mitään GoTista, niin siinä on jotain miljoona hahmoa. Lisäksi jotkut termit vaan kuulostavan jotenkin noloilta, kuten vaikka hurjasusi. Hurjasusi. Se kuulostaa typerältä.
Lisäksi olen huomannut, että koska tiedän vielä tämän kolmannen kirjan tarinan (mikäli voimme olla samaa mieltä siitä, että yksi kirja on yksi tuotanotokausi), kiirehdin lukemisen kanssa. Tiedän, tiedän, se on tulossa ja se, koska se tullee. Enkä voi jotenkin lopettaa sitä. Toivon vaan, että saan tuon kolmannen  kirjan loppuun (koska en oikeasti ole vielä lukenut sitä loppuun. Olen kakkosniteen puolenvälin yli kyllä jo mennyt, mutta silti.) ja tarinan niin sanottua nollattua. Koska neljännen kirjan tapahtumia en ole vielä katsonut sarjamuodossa, se on ihan uutta asiaa. Ja niin aion jatkaa. Kirja ennen tuotantokautta.
Mutta tunnen myös vähän uupumusta tämän GoT-vuoren edessä. En ole edes tarkastanut montako kirjaa sarjassa on tällä hetkellä. Viisi? Vai peräti kuusi? No ainakin kaksi tiileskiveä on vielä edessä ja varmaan niitä tulee lisää niin kauan kun henki Georgessa pihisee, joten pelkään, että vaikka jossain vaiheessa toki (tänä vuonna jo, ei hätää Heini) saan sarjan kiinni, mutta se ei lopu vielä aikoihin.

Tuntuu, että olisi lukenut paljon vähemmän viimeaikoina kun yleensä, mutta luulen, että tuo Game of Thronesin kanssa painiminen vaan saa mut kuvittelemaan niin.



  

Altaan reunalla AKA diy etelänloma

Aina ei ole varaa lähteä lomalle etelään. Aina ei ole lomaa. Tai tärkeimpänä, aina ei tahdo lomailla jossain altaan reunalla vaan löhöämässä. Mutta jos äkkiä vähän tahtookin, sitä varten ei tarvitse ostaa pakettimatkaa Karibialle tai edes Mallorcalle. Voit luoda helposti oman pikaloman.

1 Mitä tarvitaan:

Kesäiset vaatteet (tai bikinit, jos tykkää melkein nakuilla)
Aurinkolasit
Hattu tai huivi
Aurinkorasvaa
Suihkulähde
Pinkkiä kynsilakkaa (ei pakollista)
Drinkki
Koristeellinen pilli tai sateenvarjo drinkkiä varten
Kirja (koska kuka nyt altaan reunalla istuskelisi tekemättä mitään... Tylsää!)

2 Tee näin:

Lakkaa varpaankynnet pinkeiksi. Tämä ei ole välttämättä tarpeellista, mutta suosittelen sitä silti. Kaikkien pitäisi lakata kynsiään ja varpaankynsiään, ainakin kesällä. Ja mikäs sen pirteämpi kesäväri olisi kuin pinkki? Ei mikään.

Aurinkorasvaa itsesi. Kukaa ei tahdo olla palaa.

Sonnustaudu valitsemaasi vaatetukseen.

Tee drinkki (vaikka jääteetä). Koristele sateenvarjolla/koristeellisella pillillä, olethan allaslomalla.

Valitse viihdyttävä kirja. Se voi olla aivotonta kesähömppää, monta kertaa luettu lemppari tai vaikka kirja Viiltäjä-Jackistä. Koska mikä nyt sopii altaan reunalla istuskeluun paremmin kun viiltely ja murhaaminen ja postitse lähetetyt munuaiset? Itseasiassa varmaan aika moni asia.

Etsi suihkulähde, jossa on vihreä tai turkoosi pohja, kuten uima-altaissa. Jos se löytyy omasta pihasta, huippukätevää. Asettaudu valitsemaasi asentoon altaan reunalle. Nauti drinkistäsi ja kirjastasi.

Ole välittämättä ihmisistä, jotka varmaan katsovat sinua arvostellen, koska liotat jalkojasi suihkulähteessä ja valokuvaat itseäsi.

Nauti allaslomastasi kunnes kyllästyt ja huomaa miten kätevää on, että voit silloin vain kerätä kimpsusi ja mennä kotiin, eikä edessä ole vielä monta päivää samaa ja kotiin lentämistä ja lentokentältä kotiin tulemista ja matkalaukun purkamista. Sano "Jee! Olen kotona jo!"

Toista tarvittaessa.

Hyvää minilomaa!



    

Kirjavyöry

Kruks! Klonk! ja Viuh! ovat taas kirjat vyöryneet päälleni kirjastosta ja kotihyllystä. Paitsi että näemmä pelkästään kirjastosta.

Murha laitumella bongasin ensin äänikirjojen joukosta, mutta en ikinä tullut kuunnelluksi sitä, koska noin kaksi viikkoa sen jälkeen haahuilin dekkarihyllyllä, jossa se oli kirjana. Ja vaikka ajattelin, että äänikirjahan on helpompi, koska mun ei tarvitse itse oikeasti lukea, niin eihän se toiminut niin. En tosin edes avannut CDitä kotelosta, joten en tiedä miten olisi käynyt jos olisin niitä kuunnellut. Kirjan kuitenkin luin. MIksi se pisti silmääni? Koska siinä lampaat ratkaiset murhaa. Kyllä, lampaat. Se oli hauska, mutta olen pettynyt, ettei Talvikaritsa ollut mukana enempää.

Poikaystävä pilkkasi Bossypantsiäni, koska se oli isoprinttinen. Haluan huomauttaa, että en itse tehnyt tätä valintaa. Varasin kirjan, ja tämä versio siitä saapui. Pidin siitä, isoista kirjaismista huolimatta. Jostain luin, että aiemmin lukemani Caitlin Moranin Naisena olemisen taitoa sanottiin Bossypantsin brittiversioksi. Siitä en ole kyllä samaa mieltä. Vaikka Tina Fey hauskan kirjan olisin saanut aikaiseksi, se oli paljon kevyempää luettavaa, eikä ollenkaan niin feministisen kantaaottava.

Truman Capoten Kylmäverisesti on ollut lukulistallani ikuisuuden, mutta vasta nyt se kotiin kanssani. Pidin siitä tarinana ja tyylillisesti, mutta joku siinä ei iskenyt. Ehkä en pidä Capoten kirjoitustyylistä. Toki siihen voi vaikuttaa käännös tai vain se, että teksti kuulostaa hölmöllä tavalla vanhalta.

Etsin itselleni toisen Dan Rhodesin heti kun sain edellisen luettua. Kulta oli vähän kepeämpi. Se oli Agatha Christien dekkari ilman murhaa. Kaikki hahmot ovat kiinnostavia ja kirjoissa on niin paljon yksityiskohtia ja pikkutietoa, että huimaa. En ole ihan varma mitä lopussa tapahtui, mutta se teki minut surulliseksi. Hyvä kirja se silti oli.

Ihana Frida. Yksi lempitaiteilijoistani. Hyvin kreikkalaisesti pidän tragedioista ja komedioista ja Fridan elämässä on molempia. Tietysti roppakaupalla enemmän tragediaa. Kirja on fiktiivinen, vaikkakin lepää paljolti faktojen päällä ja kirjoitettu Christina-siskon näkökulmasta. Pidin siitä, mutta tahtoisin lukea ihan oikean elämänkerran. Olen toki lukenut useimpia pienempiä teoksia aiheesta, katsonut elokuvia ja useita dokumentteja, mutta tahdon lisää. Lisää Fridaa!

Tiedän, että Riikka Pulkkinen on noussut arvostetuksi kirjailijaksi, mutta en jostain syystä vaan tykkää hänen kirjoistaan. Ja olen yrittänyt. Tämä oli kolmas minkä luin (aiemmat ollen Raja ja Totta). Eikä kyse ole niinkään tekstistä. Pidän hänen kirjoitustyylistään ja lauserakenteista. Yksityiskohtaista ja mielenkiintoista, ihan juuri niin kun tykkään. Mutta se mistä en tykkää ovat valitut aiheet ja hahmot. Voi ne hahmot. Kaikki ovat jotenkin masentavia ja tylsiä (kuten aiheetkin) ja sellaisia ihmisiä jonka kanssa en tahtoisi olla oikeassa elämässä tekemisissä. Luulen, että olen nyt tehnyt kaikkeni Pulkkisen hahmojen eteen ja voin luovuttaa.

Seuraava on jo aloitettu (oikeastaan kaksikin).



   

Rysähdys!

Luen aina paljon kerralla. Joskus voi mennä kuukausi, että en lue muuta kun Imagen, mutta sitten luen yhdessä rysäyksessä kuusi kirjaa viiteen päivään. En siis todellakaan kuulu niihin ihmisiin, jotka lukevat neljä sivua sängyssä ennen nukkumaan menoa ja joilta yksi kirja kestää kaksi kuukautta. Olen rysäyslukija.

Ja juuri nyt on rysäys päällä.

Jos mieleni tekee lukea jotain hauskaa, mutta en oikein tiedä mitä, on melko varmaa, että päädyn Pratchettin noitiin. Eniten luetuin on Noitia maisemissa, mutta nyt käteen osui Noitasiskokset. Vanha ystävä.

Ja heti perään Carpe Jugulum. Tällaisesta vampyyrikirjallisuudesta tykkään. Lisäksi Angnesin ja Kaurasen romanssi on jotenkin valtavan koskettava, vaikka sitä ei oikeastaan ikinä tapahdu.

Juoksee saksien kanssa en ollut ikinä vielä lukenut, vaikka olen kuullut siitä paljon hyvää, ja leffan kyllä olen nähnyt. Omistan itseasiassa DVDn (jonka katsoin puolessa välissä lukemista, koska tuntui siltä). Kirja oli juuri sellainen kun kuvittelin ja ihmiset niin sekaisin kun vaan voi olla talossa jossa joulukuusi on ollut paikoillaan jo toista vuotta, päätöset tehdään raamattudippaamalla ja kissojen kanssa voi viestiä telepaattisesti.

Amerikkalainen tyttö on ymmärtääkseni saanut paljon kehuja ja palkintojakin. Mutta itse en saanut siitä jotenkin otetta. Tällä hetkellä pidän taukoa sivulla 130, tasan neljänsadan sivun päässä lopusta. En osaa sanoa onko taukoni lopullinen, vai otanko itseäni niskasta ja kirjaani selkämyksestä kiinni ja jatkan (tai aloitan alusta, joka on monesti tällaisissa tapauksissa tarpeen).

Eeva Tenhuselta omistan kahta kirjaa lukuunottamatta kaikki dekkarit. Mustat kalat piti lainata, koska sitä ei löydy omasta hyllystä. Ja juuri sen tahdoin lukea.

Dan Rhodesia en ole ikinä lukenut, mutta Taputtavat pikku kätöset pomppasi eteeni kirjaston hyllyltä ja se vaikutti kirjalta joka minun pitäisi lukea. Ja siitä olen iloinen. Se oli ihan mahtava ja olin pettynyt kun se loppui. Olisin vain tahtonut jatkaa. Se oli outo ja erikoinen, mutta koskettavakin, sarjamurhaajasta, kannibalismista ja itsemurhamuseosta huolimatta. Tai ehkä juuri niiden takia. Seurava Rhodes odottaa jo kirjastokasassani.

Naisena olemisen taitoa on hehkutettu jokapaikassa, mutta tapani mukaisesti luin sen vasta jälkijunassa. Nauroin ääneen ja sain paljon ajatuksia. Ja kiipesin tuolillekin seisomaan ja huusin "minä olen feministi!" kuten kirja käski. Mutta vasta kun olin yksin kotona.

Langenneet satuin lukemaan ihan tuoreeltaan, mutta vain koska se sattumalta oli uusien viikkolainojen joukossa ja koska juuri olin lukenut siitä Imagesta. Muuten se ei olisi mistään syystä päätynyt kangaskassiini kirjastomatkalla. Imagen voima on niin suuri. Siinä oli sarjamurhaaja ja siitä täytettiin eläimiä ja vaikka pidän molemmista, oli kirja aika peruskauraa. Tokihan se aloittaa saman poliisin ympärille keskittyvän kirjasarjan, mutta mikä kirja nykyään ei aloittaisi?

Nyt nappaan itselleni uuden opuksen.



   

Parvekepäivä

 Lähetin poikaystävän rokkaamaan. Kävin kirjastossa ja kaupassa. Menin parvekkeelle.