Liha tottelee kuria otin hyllystä esiin, koska en tiennyt mitä oikeasti tahtoisin lukea. Se oli hyvä kahden illan farssipaketti.
Lopulta päätin, että se mitä todella tahdoin luken, oli Hannibal. Olen lukenut sen huomattavan monta kertaa jo aiemmin. Tämänkin vuoden puolella muistaakseni. Mutta se johtuu vain siitä, että olen suuri tohtori Lecterin fani. Ja jos ei lasketa sitä, että tarinassa on syödään ihmisiä, syötetään ihmisiä sioille ja mureenoille, ammutaan ihmisiä jalkajousella, viilletään mahoja auki, hirtetään pahoja poliiseja ja sitä rataa, niin kyseesä on rakkaustarina. Kyllä, se on mielipiteeni. Hannibal Lecter, kuuluisa kannibaali ja murhaaja, rakastaa Clarice Starlingia niin paljon, että EI syö tätä. Jos se ei ole rakkautta, niin en tiedä mikä on.
Elokuvana kyseinen kirja päättyy ihan erilailla ja se pöyristyttää joka kerta, mutta onneksi kirjassa Hannibal ja Clarice päätyvät yhteen ja muuttavat Buenos Airesiin. Ihanaa <3.
Ja kyllä, jos tahdon lukea jotain romanttista, luen Hannibalin, vaikka se varmasti on monen mielestä vähintäänkin kyseenalainen valinta.
Kirjaston hyllylläkin tietysti vähän kävin. Kirottu hyppäsi hyllystä eteeni halloweenmaisen kantensa perusteella. Ja olen suuri helvetin ystävä, joten ihan mielelläni luin 13-vuotiaan Maddien seikkailuja siellä. Se oli ihan jees.
Lammasdekkarin jatko-osa, Ihmissutta ken pelkäisi, oli aika monta kuukautta kotona odottamassa, että tartun siihen. Ensimmäinen osa viihdytti valtavasti, joten epäröin tarttua jotko-osaan, koska pelkäsin sen olevan huonompi. Mutta se ei ollut! Ei ollenkaan! Se oli mahtava! Itseasiassa niin mahtava, että luin sen heti perään uudestaan. Kyllä, kaksi kertaa putkeen.
Jo tutuksi käyneet lampaat olivat päässeet Irlannista Euroopanmatkalleen ja tutkivat nyt ihmisusijuttua Ranskassa. Kirja oli jotenkin naiivin ihana. Mutta myös tosi jännittävä. Ilahdutin (tai sitten en) poikaystävää lukemalla lempikohtiani ääneen. Ja sitten kerroin suunnilleen kaikista muista kohdista omin sanoin, koska niin monet kohdat olivat niin mahtavia. Se kun Talvikaritsa päättää ruveta vuoheksi ja kiipeää puuhun. Se kun pieni musta vuohi etsii seikkailua Sir Ritchfieldin selästä. Se kun Närhi pilaa Othellon löytämän lähteen. Kaikki! Lammasdekkarit ovat hyvin neitimarplemaisia, mutta jotenkin vähän pöhkömpiä. Mutta kunnon dekkareita silti. Toivoisin kovasti kirjailijalta lisää tätä.
Iitu, jos luet tätä, niin sun pitää ehdottomasti lukea nämä, ellet sitten ole jo jostain syystä lukenut. Ihmissutta ken pelkäisi on varsinkin supermahtava! Löytyvät myös (ainakin meidän kirjastosta) äänikirjoina.
Sistersin veljeksiä luin tosi pitkään. Aloitin sen, sitten luin toisen kirjan, sitten taas jatkoin, uusi kirja, jatkoin. En tiedä miksi sen lukeminen oli niin työlästä. Luin lukemattomia kirjoja sen aikana. Se oli lainassa mulla puoli vuotta(!) ja uusin sen aina vaan uudestaan, kunnes käytin kaikki uusintamahdollisuuteni sen suhteen ja se oli pakko kahlata loppuun. Kyseessä ei ollut mitenkään huono kirja, mutta jostain syystä sen lukeminen oli jotenkin maailman raskain asia.
Varmasti on käynyt ilmi, että jos pidän jostain kirjasta, luen sen uudestaan. Niin on Onni TMn kohdalla. Maailmaa muuttavan elämäntaito-oppaan kustannus ja maailmanvalloitus tarina on viihdyttävä. Ja hahmot ihania.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti