Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. tammikuuta 2015

Joulu tuli, joulu meni

Joulu, tuo mässäilyjuhlien ykkönen, on juhlittu taas tältä vuodelta. Kaikenlaista taas ehti. Leivoin kamelikeksejä ja pipareita, painoin perunalla omaa lahjapaperia, tein joulusukat vanhasta villapaidasta, matkustin useita satoja kilometrejä, rapsutin montaa koiraa, nukuin monella eri patjalla, sain lahjoja, annoin lahjoja, pelasin lautapelejä, maistelin viskejä ja portviinejä, saunoin ja söin lihaa.


Huomenna kannan joulukuusen ulos. Vuoden päästä sitten uusi.



   

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

maanantai 17. marraskuuta 2014

Instagram

Liityin sinne. Ja sinne olen myös lisännyt kuvia senkin ajan kun en tänne ole kirjoitellut. Niinpä...

Jos sellaisessa paikassa käy, löydyn sieltä nimellä heini.kristiina tai sitten voi klikata katsomaan kuvia tuosta oikeasta sivupalkista oman naamani yläpuolelta SnapWidgetin kautta.

Mitä sitten olen väitetysti puuhaillut poissaollessani? No esim. tätä:

Villi lauantai-ilta
Paras puu syksyllä ikkunan alla on vaahtera
Antti on kasvattanut itselleen kolme lehteä
Hullaannun aina kaupan hedelmäalessa
Lisää villejä viikonloppuja
Omnomnom
Tiina lähetti teetä ja tatuointikellon :)
Hannalta sain joululahjan etukäteen. Marks & Spenserin sukat ovat ihania. Pörrökorvakarhuja :)
En siirtynyt syksyisiin tai talvisiin kynsilakkasävyihin
UFFin kahden euron päiviltä löysin ruutupaidan, joita en voi jostain syystä vastustaa
Ensimmäinen uusi sateenvarjo kymmeneen vuoteen rikkinäisten tilalle
Ristipistoja
Ravintolapäivä oli taas. Suklaa-chilicookie löytyi Cookie Boogiesta
Bombay Sapphire ehti olla meillä päivän! Mutta oli myös vieraita, joten en ole missään nimessä tästä vastuussa yksin

Klik, klik!



  

lauantai 11. lokakuuta 2014

Viininurkka: Yalumba (ja kanawokkia)

Meillä oli vieraita. Yövieraita. Ja sitten laitettiin ruokaa ja pullo viiniäkin oli. Keittiön pöytä piti siirtää keskelle keittiötä, kun syöjiä oli kaikille neljälle sivulle.


Ruuaksi tehtiin basmatiriisiä ja tulista kanawokkia, mutta valkoviini tuli silti Australiasta. Viime vuoden rieslingiä. Kuulemma Australian vanhimmalta perhetilalta. Ja kelpo tavaraahan tuo oli. Ihan ensimmäisen kerran kun maistoin, jälkimaku toi jostain syystä mieleeni Magnersin. Tuntui, että viinissä olisi ollut joku hieman ylikypsä vivahde, mutta voi olla, että kuvittelin koko jutun. Mutta siis se oli hyvä jälkimaku. Tykkäsin. Ja ilmeisesti upposi vieraisiinkin.


Jälkiruuaksi oli Fazerin sinistä :)



 

lauantai 4. lokakuuta 2014

Luurankoja ja pöllöjä ja muita

Pinterestistä on Tiina taas löytänyt minulle lähettämisen arvoisia kuvia. On taas vaikka mitä. Suihkuverhoja ja kynttilänjalkoja. Kaikkea siistiä.




  

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kesän viimeiset

Kesä tuli. Kesä meni. Tein juttuja.

Löysin täydellisen kukkakedon, mutta koska se oli keskellä asuntomessualuetta, pidättäydyin tekemästä seppelettä.
Söin mansikoita.
Näin oudon patsaan, enkä tiennyt heittääkö nainen lasta ilmaan, vai tippuuko lapsi sieltä.
Se on pihlaja.
Se on vaahtera.
Kävin katsomassa Maleficentin kukkamekossa.
Join viiniä parvekkeella.
Tein herkkuleivän pähkinävoista ja viinimarjoista.
Lauloin juhannuskokolla.
Käyttäkää aurinkovoidetta!
Menin keräämään kirsikoita, mutta ne olivat pahoja :(
Kyltti!

Hei hei, kesä!