Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. tammikuuta 2015

Seinäruusut

Ennen joulua pysähdyimme yökyläilemään Sun Ahonlaitaan. Emme menneet sinne joogakurssille tai edes vyöhyketerapiaan. Paljon perinteisemmin kävimme viettämässä aikaa ystävien kanssa, laittamalla yhdessä ruokaa ja saunomaan remontoidussa saunassa.

Kun luovat ihmiset ovat päässeet laittamaan vanhaa koulua, löytyy Ahonlaidasta paljon iloisen värisiä seiniä, seinämaalauksia ja hauskoja asioita niiltä seiniltä. Paljon asioita. Joten aamupalan ja kyläkeinussa keinumisen välissä kävin kuvaamassa niitä. Luikahdin salaa suljettuihinkin huoneisiin.


Oli kiva käydä <3



  

maanantai 5. tammikuuta 2015

Peruna ja kärpässieni

On ihmisiä jotka ostavat joka vuosi kasan jouluisia paperirullia ja käyttävät niitä paketteihinsa.
On ihmisiä jotka ostavat monta rullaa samaa paperia ja siihen hyvin sopivaa narua ja pakkaavat kaikki paketit samanlaisiksi.
On ihmisiä jotka pakkaavat lahjansa lahjapusseihin.
On ihmisiä jotka pakkaavat lahjansa sanomalehteen.
On ihmisiä jotka eivät pakkaa lahjoja, vaan antavat ne sellaisinaan.
On ihmisiä jotka tahtovat painaa omaa lahjapaperia, vaikka varmasti olisi muutakin tekemistä.

Hei, olen Heini, ja tahdon painaa omaa lahjapaperia.


Perunalla tietysti, Onhan perunapainanta supersiistiä. Helppoa ja halpaa ja iloisen näköistä. Joten kaivoin esiin perunapussista pari perunaa, halkaisin ja sitten kaiversin kaksi eri kokoista kärpässienen hattua ja jalkaa ja vähän tähtiäkin. Sitten vaan akryylimaalit esiin. Ensin punaisia hattuja, niille valkoiset jalat. Vielä pilkut päälle kun punainen kuivui. Toiselle paperille ensin valkoisia tähtiä, sitten vihreitä.


Paperit palasiksi ja lahjat kääröön. Narua ympärille ja leimasimilla nimet, jotta joulupukki osaa jakaa lahjat oikein.


Tykkäsin molemmista, mutta kärpässienistä tietysti enemmän.



 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Hirveen ihanaa

Olen jo kohta vuosia etsinyt luontoliiton tai vastaavien eläincollegeja kirpputoreilta. Hämmentävää sinänsä, että kaikilla tuntui olevan niitä paitoja kun olin yläasteella, mutta kirppareilla en ole törmännyt yhteenkään. Eivätkö ihmiset tahdo luopua niistä vai? Johtui se mistä syystä vain, en ole sellaista onnistunut löytämään.

Collegen tuunaushuumassani tulin poimineeksi kirpputorilta tummansinisen hupparin. Siitä tulisi mekko. Nyt piti löytää vain toinen mahdollisimman saman värinen paita. Seuraavalla kirpputorilla sellainen roikkui tangossa. Nappasin sen itselleni ja silmäni levisivät. Hirviä! Se oli juuri sellainen eläincollege mitä olen etsinyt. Siinä ei ole norppalogoa, mutta muuten kuvitukseltaan juuri sellainen mitä etsin. Jos olisin saanut päättää itse millaisen olisin löytänyt, olisin tahtonut tummanpunaisen, keltaisen tai vaaleanharmaan ja pöllöjä, siilejä, pupuja, oravia tai sellaisia. Mutta juuri nyt tuntuu, että hirvet sinisellä pohjalla ovat hienointa ikinä.


Sain heti paikalla hirveän (hah haa) inspiraation. Pitäydyin mekkoideassani, hirvipaita pääsisi tietysti yläosaksi. Sitten kitschajatukset puskivat pintaan ja ajattelin värikästä kirjontaa, lasihelmiä, paljettejä ja kaikkea ihanaa. Sitten kurvasinkin heti kotiin ja levitin kirjontalangat ja lasihelmet pitkin sohvaa. Se oli helppoa, koska olin yksin kotona.


Siitä tuli juuri niin siisti kun ajattelin, ehkä jopa siistimpi. Ihana tummansininen kirjailtu hirvimekko. Hirviä koristeltu Intialaisiksi elefanteiksi. Se on niin pehmoinen sisältäkin. Ja mukava päällä. Pelkkiä hyviä asioita löytyy tästä.

Se on päälläni nyt kun kirjoitan tätä, mutta siitä ei ole kuvaa, koska kamerani on latauksessa. Joten joskus toiste se. Pelkkä mekko saa nyt riittää, ilman Heiniä.


Hirveen ihanaa.



   

maanantai 17. marraskuuta 2014

Instagram

Liityin sinne. Ja sinne olen myös lisännyt kuvia senkin ajan kun en tänne ole kirjoitellut. Niinpä...

Jos sellaisessa paikassa käy, löydyn sieltä nimellä heini.kristiina tai sitten voi klikata katsomaan kuvia tuosta oikeasta sivupalkista oman naamani yläpuolelta SnapWidgetin kautta.

Mitä sitten olen väitetysti puuhaillut poissaollessani? No esim. tätä:

Villi lauantai-ilta
Paras puu syksyllä ikkunan alla on vaahtera
Antti on kasvattanut itselleen kolme lehteä
Hullaannun aina kaupan hedelmäalessa
Lisää villejä viikonloppuja
Omnomnom
Tiina lähetti teetä ja tatuointikellon :)
Hannalta sain joululahjan etukäteen. Marks & Spenserin sukat ovat ihania. Pörrökorvakarhuja :)
En siirtynyt syksyisiin tai talvisiin kynsilakkasävyihin
UFFin kahden euron päiviltä löysin ruutupaidan, joita en voi jostain syystä vastustaa
Ensimmäinen uusi sateenvarjo kymmeneen vuoteen rikkinäisten tilalle
Ristipistoja
Ravintolapäivä oli taas. Suklaa-chilicookie löytyi Cookie Boogiesta
Bombay Sapphire ehti olla meillä päivän! Mutta oli myös vieraita, joten en ole missään nimessä tästä vastuussa yksin

Klik, klik!