Rysähdys!

Luen aina paljon kerralla. Joskus voi mennä kuukausi, että en lue muuta kun Imagen, mutta sitten luen yhdessä rysäyksessä kuusi kirjaa viiteen päivään. En siis todellakaan kuulu niihin ihmisiin, jotka lukevat neljä sivua sängyssä ennen nukkumaan menoa ja joilta yksi kirja kestää kaksi kuukautta. Olen rysäyslukija.

Ja juuri nyt on rysäys päällä.

Jos mieleni tekee lukea jotain hauskaa, mutta en oikein tiedä mitä, on melko varmaa, että päädyn Pratchettin noitiin. Eniten luetuin on Noitia maisemissa, mutta nyt käteen osui Noitasiskokset. Vanha ystävä.

Ja heti perään Carpe Jugulum. Tällaisesta vampyyrikirjallisuudesta tykkään. Lisäksi Angnesin ja Kaurasen romanssi on jotenkin valtavan koskettava, vaikka sitä ei oikeastaan ikinä tapahdu.

Juoksee saksien kanssa en ollut ikinä vielä lukenut, vaikka olen kuullut siitä paljon hyvää, ja leffan kyllä olen nähnyt. Omistan itseasiassa DVDn (jonka katsoin puolessa välissä lukemista, koska tuntui siltä). Kirja oli juuri sellainen kun kuvittelin ja ihmiset niin sekaisin kun vaan voi olla talossa jossa joulukuusi on ollut paikoillaan jo toista vuotta, päätöset tehdään raamattudippaamalla ja kissojen kanssa voi viestiä telepaattisesti.

Amerikkalainen tyttö on ymmärtääkseni saanut paljon kehuja ja palkintojakin. Mutta itse en saanut siitä jotenkin otetta. Tällä hetkellä pidän taukoa sivulla 130, tasan neljänsadan sivun päässä lopusta. En osaa sanoa onko taukoni lopullinen, vai otanko itseäni niskasta ja kirjaani selkämyksestä kiinni ja jatkan (tai aloitan alusta, joka on monesti tällaisissa tapauksissa tarpeen).

Eeva Tenhuselta omistan kahta kirjaa lukuunottamatta kaikki dekkarit. Mustat kalat piti lainata, koska sitä ei löydy omasta hyllystä. Ja juuri sen tahdoin lukea.

Dan Rhodesia en ole ikinä lukenut, mutta Taputtavat pikku kätöset pomppasi eteeni kirjaston hyllyltä ja se vaikutti kirjalta joka minun pitäisi lukea. Ja siitä olen iloinen. Se oli ihan mahtava ja olin pettynyt kun se loppui. Olisin vain tahtonut jatkaa. Se oli outo ja erikoinen, mutta koskettavakin, sarjamurhaajasta, kannibalismista ja itsemurhamuseosta huolimatta. Tai ehkä juuri niiden takia. Seurava Rhodes odottaa jo kirjastokasassani.

Naisena olemisen taitoa on hehkutettu jokapaikassa, mutta tapani mukaisesti luin sen vasta jälkijunassa. Nauroin ääneen ja sain paljon ajatuksia. Ja kiipesin tuolillekin seisomaan ja huusin "minä olen feministi!" kuten kirja käski. Mutta vasta kun olin yksin kotona.

Langenneet satuin lukemaan ihan tuoreeltaan, mutta vain koska se sattumalta oli uusien viikkolainojen joukossa ja koska juuri olin lukenut siitä Imagesta. Muuten se ei olisi mistään syystä päätynyt kangaskassiini kirjastomatkalla. Imagen voima on niin suuri. Siinä oli sarjamurhaaja ja siitä täytettiin eläimiä ja vaikka pidän molemmista, oli kirja aika peruskauraa. Tokihan se aloittaa saman poliisin ympärille keskittyvän kirjasarjan, mutta mikä kirja nykyään ei aloittaisi?

Nyt nappaan itselleni uuden opuksen.