keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Hääkakku ja mahtava idea!

Eilen katsoin Britannia parhaan leipomon finaalin, jossa leivottiin hääkakku. Ja siinä kun hääpari kertoi millaisen kakun tahtoo (teemana ruusutarha, ainakin 4 kerrosta, mielenkiintoinen rakenne, joka kerros eri makua, tykkäävät suklaasta, mansikasta ja appelsiinista ja tahtovat sen olevan valkoinen ja vaaleanpunainen) ja leipomot alkoivat suunnitella kakkujaan, minäkin päätin suunnitella oman. Ihan vaan koska tahdoin.


Joten suunnittelin pisaranmallisen kerroskakun, jossa on vanilja buttercream kuorrute ja sokerimassasta tehtyjä ruusun terälehtiä. Siitä tuli aika hieno. Suunnitelmaa saa vapaasti käyttää, mutta tahdon kutsun niihin häihin.


Sitten siihen mahtavaan ideaan. Elokuussa on taas ravintolapäivä, ja tällä kertaa aion laittaa oman ravintolan pystyyn sen sijaan, että vain söisin muiden ravintoloissa. Tämän hääkakun suunnittelun jälkeen sain idean, että mitä jos tekisikin ravintolapäivään hääkakunleikkauspuodin. Kuka tahansa saisi tulla leikkaamaan hääkakkua, yksin tai kaksin tai ryhmässä ja polkaisemaan jos siltä tuntuu. Sitten voisi olla silinterihattuja ja huntuja rekvisiittana ja kakun hintaa kuulu kakunleikkauskuva, jos niin tahtoo. Mahtavaa, eikö? Kanssaravintoloitsijani ei ollut idasta ollenkaan niin innoissaan kun minä vaikka selitin sen todella huolellisesti ja innoissani ja kehoitin häntäkin olemaan innoissaan. Joten voi olla, että me ei kuitenkaan laiteta hääkakkupuotia pystyyn.

Mutta mahtava idea se silti oli!



   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti