maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kauralastut

Tänään päätin leipoa kauralastuja. Osittain siksi, että tahdoin leipoa jotain, osittain koska ajattelin niiden sopivan toffeejäätelön kanssa jota meillä oli pakkasessa ja osittain koska olen niin pirun hyvä tyttöystävä. Ja lisäksi kauralastujen aineet löytyy melkein aina kaapista. Ellei sitten ole niitä päiviä kun jääkaapissa on vain sinappia ja ehkä valo.


Kun olin pieni ja tarhassa, meillä oli noitapäivä. Sisälle oli rakennettu teltta, jossa me istuimme noidiksi pukeutuneina ja teimme taikoja. Joimme myös taikalientä, joka oli pahaa. Se oli paras tarhapäiväni ikinä! Sielläkin oli tarjolla kauralastuja, mutta ne oli nimetty uudestaan noita-akan polvilumpioiksi. Mielestäni nimi on hyvin kuvaava. Kotona uusi nimi merkattiin reseptikirjaankin. 


Kauralastut
AKA Noita-akan polvilumpiot

80 g voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 muna
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
pellavansiemeniä, jos tahtoo

Sulata voi ja lisää sokerit joukkoon. Sekoita. Lisää muut aineet. Sekoita. Annostele pellille nökäreiksi. Paista 175 asteessa 8-10 minuuttia.





  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti