Minä ja Layla

Minä ja Layla olemme valmiita. Niin Layla, ukuleleni. Jolle en keksinyt nimeä ja avoke ehdotti Laylaa, johon sanoin muistaakseni "ei, ihan tyhmä", mutta ilmeisesti ukulele tykkäsi siitä, koska jostain syystä olen alkanut ajattelemaan sitä Laylana. Joten minkäs sille voi. Nimetty mikä nimetty.

Olemme nyt valmiita kurssille. Minä olen harjoitellut etukäteen sointuja (joista muistan ainoastaan yhden) ja Layla hommasi itselleen uuden kuljetuspussin. Ja kun sanon "Layla hommasi" tarkoitan "Heini teki".

En rasita teitä sillä varmasti mielenkiintoisella tarinalla miten päädyin ajatukseen käyttää materiaalina vanhaa toppatakkia. Onhan se jo valmiiksi topattua kangasta, siinä on hyvä tukeva vetoketju, se on keltainen ja se oli jo kuitenkin kirpparikasassa. Joten saksien alle jouti se. Tarkoitukseni oli tehdä pelkkä yksinkertainen pussukka minne ukulelen sujauttaa, mutta kuten puuhaillessa monesti käy, homma karkasi lapasesta.

Ensin tein eteen taskun, jonne mahtuu sujauttamaan vaikka puhelimen. Tai plektroja. Älkää antako mahdollisesti oikeiden muusiikkiin liittyvien termien hämätä, I have no idea what I'm doing.

Sitten hyödynsin takin neppareita tekemällä lenkin toisen taskun sisään. Avaimensa voi pujottaa lenkistä läpi ja napsauttaa nepparin kiinni, ja sujauttaa avaimet taskuun. Idea ollen, että jos riehut ja heiluttelet ukuleleasi holtittomasti ja avaimesi putoavat taskusta, ne jäävät siihen lenkkiin roikkumaan eivätkä häviä. Ukulelen kapoisen kaulan takia tasku ei ole kyllä kovin iso. Luulen, että homma toimisi paremmin vain yhdellä avaimella. Ja vaikka TARDISkin on pienempi ulkoa kuin sisältä, sekin vie tilaa.

Sitten ehdotettiin, että voisin tehdä niskatyynyn. Muutaman sekunnin olin avaamassa jo suuni ja huomauttamassa, että eihän se ukulele ylety painamaan niskaani vasten, koska on niin pieni. Mutta onneksi tajusin ennen kun ehdin kysyä, että kyse ei ollutkaan minun niskasta, vaan Laylan niskasta. Joten tein sinne topatun niskatyynyn, jossa on vielä taskukin keskellä, jonne voi sujauttaa vaikka kukkaron ja huulirasvan. Lisäksi koko tyyny on kiinni neppareilla, eli sen saa irti äkkiä, jos tulee akuutti tarve vaikka salakuljettaa jotain.

Sivussa on tietysti kahva kuljetusta vasten ja takana kaksi lenkkiä, jonne voi kiinnittää (heti kun joku tekee sellaisen) nipsuilla hihnan, jos tahtoo kantaa ukuleleaan olalla tai selässä.

Joten paitsi, että laukku on tosi hieno, se on myös paljon käytännöllisempi kun mitä siitä suunnittelin tekevänikään. Ja kun sinne mahtuu kännykkä, kukkaro, avaimet ja huulirasva, ei periaatteessa tarvitse erikseen käsilaukkua. Olen suuorastaan ylpeä tuotoksestani.

Se mistä lähdettiin ja mitä jäi jäljelle:

Tänään käytän ehkä viritysmittaria (?) ja saan ehkä itse soittimeni vireeseen.